Täällä päin maailmaa on nyt koululaisten syyslomaviikko. Samalla se on myös vaksin syyslomaviikko, joten kaikki aiemmin hänelle nakitetut hommat ovat nyt minun hommiani tämän viikon ajan. Onneksi myös muuta henkilökuntaa on aika paljon lomalla - ei ole hirveästi juoksuttajia.
On tässä kyllä saanut välillä lentääkin. Alkuviikosta Diak työllisti minut oikein kunnolla hitonmoisen monistusurakan muodossa. Minulle annettiin tehtäväksi kopioida lähes kaikki valintapäivän kutsuihin tuleva materiaali. Laskeskelin, että tulin kopioineeksi heille kaiken kaikkiaan 5530 arkkia - todella ekologista. Yhdessä kopiopaperipakkauksessa on 500 arkkia ja laatikollisessa 2500. Koko urakkaan kului siis kaksi laatikollista kopiopaperia. En halua mitenkään kyseenalaistaa heidän systeemejään, mutta miksi ihmeessä näitä kutsuja ei lähetetä sähköpostitse? Siinä voisi olla varsin hyvä tapa kohentaa Diakin kuvaa mediassa. Ekologisuus on tänä päivänä pop. Eihän siinä mitään, jos tuo kopiomäärä olisi kaikki tuotettu paperi vuodessa, mutta sitähän syntyy miljoonittain! Suurin osa siitä menee vielä suoraan roskakoriin. En voi ymmärtää. Mutta se Diakista tältä erää.
Ainiin - vielä on mainittava, että kyseiset pääsykoekutsumateriaalit on myös postiettava. Postitus tapahtuu meiltä (respasta) käsin, joten tämäkin nakki on puoliksi minun harteillani. Oikeastaan paremminkin käsivarsillani, sillä roudasin laatikot juuri Diakin opintotoimistosta tänne vastaanottoon. Laatikoita oli viisi ja ne painoivat kuin synti, mutta sainpahan kuntoilua. Onneksi materiaalien lajittelu kuoriin tapahtui siellä opintotoimistossa.
Toinen suuri työllistäjä tällä viikolla on ollut Arvojen Akatemia - Kirkon seminaari yhteiskunnan vaikuttajille. Paikkalle on saapunut muun muassa: [lista sensuroitu ylemmän tahon pyynnöstä, tilaisuus oli yksityinen]. En ole ihan varma, mitä he tarkalleen ottaen tuolla suljettujen ovien takana keskustelevat, mutta epäilemättä jotain tärkeää. Kuuluupa sieltä välillä lyhyttä naurunremakkaakin. Sen minä tiedän, että heillä on erittäin hyvät safkat - ja sitä on tarjolla useasti erityisesti erilaisten kahvittelujen muodossa. Olen nyt kahtena päivänä ohjannut heidän ökyautojaan oikeille paikoille. Täytyy tässä kyllä todeta, etteivät ne autot loppujen lopuksi ole mitenkään normaalia prameampia. Käsittääkseni arkkipiispakin saapui kimppakyydillä jollain perusfarmarilla. Liikenteenohjauksen lisäksi olen saanut muun muassa sytytellä lyhtyjä "iltapalapolulle" ja järjestellä luentosalin. Loppu onkin asiakaspalvelua.
Jotta tämä blogi yhdistäisi optimaalisella tavalla työn ja huvin, kerron jälleen myös jotain elämästäni työn ulkopuolella. Voit nyt lakata lukemasta, jos et ole kiinnostunut vapaa-ajastani.
Laitoin tässä viikko sitten oikein kunnolla palamaan vähäisiä säästöjäni kunnollisten musiikkivehkeiden hommaamiseksi. Ostin Huuto.netistä verrattain huokeasti Magnat Quantum 503 kaiutinparin sekä Cambridge Audio azur 340a vahvistimen. Vanhoihin kirpparikamoihin verrattuna muutos kuunteluelämyksessä oli valtava harppaus parempaan. Nyt en paljon muuta malta tehdäkään kuin kuunnella musaa. Toivon, ettei kukaan asuntolassa närkästy popitteluuni - en halua lentää ulos.
Samoihin aikoihin musavehkeiden hommaamisen kanssa muutin myös pois nuorten asuntolasta. Kyllästyin perinteiseen asuntolaremuamiseen ympärilläni ja siitä aiheuteneeseen öiseen unettomuuteen. En mene vannomaan, mutta olen aika varma, että E-siivessä on myös sisäilmaongelmia. Uusi huoneeni sijaitsee F-siivessä, joka on normaalisti lähinnä lyhytaikaisia opiskelijamajoituksia varten. Siellä on huomattavasti rauhallisempaa ja huoneet ovat huomattavasti viihtyisämpiä. Minulla on vihdoin viimein jopa oma vessa. Huoneeni on tarkoitettu kahdelle hengelle, joten sain myös väsättyä itselleni mukavan leveän parisängyn yhdistämällä vuoteet. Yhteinen keittiökin on paljon siistimpi ja modernimpi kuin muualla. Kyllä kelpaa minun loikoa.
torstai 28. lokakuuta 2010
maanantai 18. lokakuuta 2010
Mitä sä teet siellä?
Tämä blogi on kehittynyt alkuperäisestä tarkoituksestaan vähän erilaiseen suuntaan. Alunperin tämän tarkoitus oli keskittyä pelkästään sivariin liittyviin asioihin. Nyt tästä on tullut enemmän tai vähemmän minun vapaa-aikaani ja elämääni käsittelevä. Onko suunta hyvä vai ei, siihen en sano mitään. Kirjoitan mitä kirjoitan.
Minulta kysellään usein, mitä oikein varsinaisesti puuhaan täällä. Kehotan lukemaan blogiani ja olemaan kyselemättä tympeitä. (Tätä en tietenkään tee sukulaisilleni). Olen monesti saanut vastaukseksi jotain tämän tapaista: "No kyl mä luenki, mut en oikee oo saanu siit sitä selville". Ehkä oma työnkuvani on minulle niin selkeä, etten ole suuremmin esitellyt sitä täällä. On kyllä varmasti toivottavaa, että olen perillä tehtävistäni, mutta teitä lukijoita se saattaa harmittaa, jos sen vuoksi laiminlyön mielihalunne. Siispä yritän nyt selventää tätä mysteeriä mahdollisimman hyvin.
Tuolla oikealla olevassa bannerissa (sivupalkki, näytön oikeassa reunassa oleva tekstikenttä) lukee, että työsarkani koostuu vastaanotto- ja kokouspalveluiden avustavista tehtävistä. Näin lukee siviilipalvelustodistuksessani, ja se on mielestäni hyvin tiivistetty. Se ei kuitenkaan aukene ihan heti, jos ei tiedä mistä on kyse.
Lähdetään liikkeelle perusjutuista ja rutiineista. Työpisteeni on siis respa, vastaanotto. Työskentelen siinä yhdessä esimieheni, vahtimestarin ja puhelinvaihteenhoitajan kanssa. Kun aamulla saavun respaan syötyäni tukevan aamupalan, vien ensitöikseni vesikannun niihin luentosaleihin, joissa on meneillä Kirkon Koulutuskeskuksen kurssi (yleensä luentosalit 1 ja 3). Käynnistän samalla läppärit samaisissa saleissa. Tämän jälkeen haen päivän lehdet laatikosta ja jaottelen ne kuuteen pinkkaan. Siinä ohessa kurkkaan myös avainkassakaappiin ja avainpalautuslaatikkoon. Jaoteltuani lehdet pinkkoihin heitän ne kipin kapin eri puolille kampusta. Sitten palaan respaan, jossa usein etenkin alkuviikosta alan vastaanottamaan saapuvia kurssilaisia; jaan avaimia ja täytätän asiakaskortteja - ts. asiakaspalvelen tarpeen mukaan. Tämän rulianssin jälkeen seuraa sekalaista ohjelmaa ruokailuun (11:30) asti: saatan kopioida, päivystää puhelinvaihteessa, roudata, putsata kahviautomaattia jne. Ruokailun jälkeen alkaa valua opiskelijamajoittujia, joilla pitää täytättää asiakaskortit ja antaa avaimet. Keskitän yleensä isommat kopiointiurakat iltapäivälle, sillä silloin respassa on rauhallisempaa. N. 13:25 on päivittäinen postikierros, jota hoidamme vahtimestarin kanssa vuoron perään. Keräämme siis lähtevän postin ympäri kampusta. Tämän jälkeen leimaan (frankeeraan) postin siihen tarkoitetulla laitteella. Talkkari kuljettaa ne myöhemmin perille postiin. Loppu iltapäivä on taas sitä satunnaista puuhastelua: tilojen järjestelyä seuraavaa päivää varten, läppärien ja videotykin asentamista luentosaleihin...
Toisin kuin joissakin palveluspaikoissa minulla ei teetätetä mitään turhia hommia, kuten mappien pölytystä ja pölyjen mapitusta. Teen aina yleishyödyllistä työtä, jolla on tarkoitus. Näen, että tämä on edellytys työssä viihtymiselle.
Jospa tämä selventi ainakin vähän työtäni. Toki saa kysellä lisää, jos jokin askarruttaa.
Minulta kysellään usein, mitä oikein varsinaisesti puuhaan täällä. Kehotan lukemaan blogiani ja olemaan kyselemättä tympeitä. (Tätä en tietenkään tee sukulaisilleni). Olen monesti saanut vastaukseksi jotain tämän tapaista: "No kyl mä luenki, mut en oikee oo saanu siit sitä selville". Ehkä oma työnkuvani on minulle niin selkeä, etten ole suuremmin esitellyt sitä täällä. On kyllä varmasti toivottavaa, että olen perillä tehtävistäni, mutta teitä lukijoita se saattaa harmittaa, jos sen vuoksi laiminlyön mielihalunne. Siispä yritän nyt selventää tätä mysteeriä mahdollisimman hyvin.
Tuolla oikealla olevassa bannerissa (sivupalkki, näytön oikeassa reunassa oleva tekstikenttä) lukee, että työsarkani koostuu vastaanotto- ja kokouspalveluiden avustavista tehtävistä. Näin lukee siviilipalvelustodistuksessani, ja se on mielestäni hyvin tiivistetty. Se ei kuitenkaan aukene ihan heti, jos ei tiedä mistä on kyse.
Lähdetään liikkeelle perusjutuista ja rutiineista. Työpisteeni on siis respa, vastaanotto. Työskentelen siinä yhdessä esimieheni, vahtimestarin ja puhelinvaihteenhoitajan kanssa. Kun aamulla saavun respaan syötyäni tukevan aamupalan, vien ensitöikseni vesikannun niihin luentosaleihin, joissa on meneillä Kirkon Koulutuskeskuksen kurssi (yleensä luentosalit 1 ja 3). Käynnistän samalla läppärit samaisissa saleissa. Tämän jälkeen haen päivän lehdet laatikosta ja jaottelen ne kuuteen pinkkaan. Siinä ohessa kurkkaan myös avainkassakaappiin ja avainpalautuslaatikkoon. Jaoteltuani lehdet pinkkoihin heitän ne kipin kapin eri puolille kampusta. Sitten palaan respaan, jossa usein etenkin alkuviikosta alan vastaanottamaan saapuvia kurssilaisia; jaan avaimia ja täytätän asiakaskortteja - ts. asiakaspalvelen tarpeen mukaan. Tämän rulianssin jälkeen seuraa sekalaista ohjelmaa ruokailuun (11:30) asti: saatan kopioida, päivystää puhelinvaihteessa, roudata, putsata kahviautomaattia jne. Ruokailun jälkeen alkaa valua opiskelijamajoittujia, joilla pitää täytättää asiakaskortit ja antaa avaimet. Keskitän yleensä isommat kopiointiurakat iltapäivälle, sillä silloin respassa on rauhallisempaa. N. 13:25 on päivittäinen postikierros, jota hoidamme vahtimestarin kanssa vuoron perään. Keräämme siis lähtevän postin ympäri kampusta. Tämän jälkeen leimaan (frankeeraan) postin siihen tarkoitetulla laitteella. Talkkari kuljettaa ne myöhemmin perille postiin. Loppu iltapäivä on taas sitä satunnaista puuhastelua: tilojen järjestelyä seuraavaa päivää varten, läppärien ja videotykin asentamista luentosaleihin...
Toisin kuin joissakin palveluspaikoissa minulla ei teetätetä mitään turhia hommia, kuten mappien pölytystä ja pölyjen mapitusta. Teen aina yleishyödyllistä työtä, jolla on tarkoitus. Näen, että tämä on edellytys työssä viihtymiselle.
Jospa tämä selventi ainakin vähän työtäni. Toki saa kysellä lisää, jos jokin askarruttaa.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Valmis tuotos
Tällainen siitä nyt sitten tuli. Tuo kuva vähän valehtelee - se on oikeasti paljon tummempi. Olen suht tyytyväinen tulokseen, mitä nyt pieniä juttuja meni vähän huonosti. Kannattaa lähteä sivariin, siellä ehtii näperrellä muutakin kuin lakanoita kohdilleen.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Tylsyyden iskiessä
Jäin taas vaihteeksi harvojen valittujen joukossa viikonlopuksi Järvenpäähän. Luulen, että täällä asuntolassa on tällä hetkellä minun lisäkseni enintään 5 ihmistä - poikien solussa ei taida olla nyt ketään. Pysähdyin äsken käytävälle oikein kuuntelemaan kuuluisiko mistään ääniä. Koko rakennus vaikeni edessäni kuin hauta.
Mitä ihmettä minä sitten täällä teen? Eikö minulla ole hirmuisen tylsää? No ei ole. Minulla on nimittäin joka viikonlopulle varattuna erilaisia keskeneräisiä projekteja, joiden parissa hääräillessä aika kuluu kuin yo-kirjoitusten viisi viimeistä minuuttia. Tälle viikonlopulle olen varannut peräti kaksi hommaa, jotka aion hoitaa loppuun: keikkajulisteiden päällystämisen ja Raamatun tuunaamisen. Ensimmäinen lienee ihan selkeä kaikille, mutta jälkimmäinen voi kuulostaa jännittävälle. Se tavallaan onkin.
Ostin viime viikonloppuna Jyväskyläläiseltä kirpparilta vanhan Raamatun. Olin pitkään ajatellut vanhan käännöksen ostamista, sillä pidän sitä parempana uuteen käännökseen verrattuna. Sivistymättömille kerrottakoon, että vanhalla käännöksellä tarkoitan 1933/1938 käännöstä ja uudella vuoden 1992. Ostamani Raamattu on kuitenkin jonkun pariskunnan vanha vihkiraamattu, ja siksi ulkoasultaan vähän tympeä. Päätin siis tuunata sen uuteen kuosiin. Pohdin koko viikonlopun, millainen ulkoasu miellyttäisi minua eniten. Päädyin nahkaan. Mutta mistä nahkaa? Sain vastauksen seuraavalla viikolla vieraillessani Järvenpään kirppiksillä - löysin polkuhintaisen violetin nahkatakin. Sääli silpoa tyylikäs takki, mutta mitäpä ihminen ei tekisi taiteen vuoksi.
En ole vielä toteuttanut projektiani, mutta aion tehdä sen huomenna heti herättyäni. Uskon löytäväni taideluokasta tarvittavat välineet: tehokasta liimaa ja sakset. Vielä on mysteeri, miten saan pysyvää tekstiä nahkaan. Permanenttitussilla suhertaminen on vähän tylsä ja hölmöltä näyttävä vaihtoehto. Jos jollakulla on ideoita, feel free to tell me.
Lopuksi on vielä pakko todeta, että skotlantilainen Williams bros -panimo valmistaa mitä parhaimpia oluita! Voin lämpimästi suositella Alkoon juuri rantautunutta Midnight sunia. Eipä uskoisi skoteista, että osaavat tehdä muutakin kuin viskiä.
Mitä ihmettä minä sitten täällä teen? Eikö minulla ole hirmuisen tylsää? No ei ole. Minulla on nimittäin joka viikonlopulle varattuna erilaisia keskeneräisiä projekteja, joiden parissa hääräillessä aika kuluu kuin yo-kirjoitusten viisi viimeistä minuuttia. Tälle viikonlopulle olen varannut peräti kaksi hommaa, jotka aion hoitaa loppuun: keikkajulisteiden päällystämisen ja Raamatun tuunaamisen. Ensimmäinen lienee ihan selkeä kaikille, mutta jälkimmäinen voi kuulostaa jännittävälle. Se tavallaan onkin.
Ostin viime viikonloppuna Jyväskyläläiseltä kirpparilta vanhan Raamatun. Olin pitkään ajatellut vanhan käännöksen ostamista, sillä pidän sitä parempana uuteen käännökseen verrattuna. Sivistymättömille kerrottakoon, että vanhalla käännöksellä tarkoitan 1933/1938 käännöstä ja uudella vuoden 1992. Ostamani Raamattu on kuitenkin jonkun pariskunnan vanha vihkiraamattu, ja siksi ulkoasultaan vähän tympeä. Päätin siis tuunata sen uuteen kuosiin. Pohdin koko viikonlopun, millainen ulkoasu miellyttäisi minua eniten. Päädyin nahkaan. Mutta mistä nahkaa? Sain vastauksen seuraavalla viikolla vieraillessani Järvenpään kirppiksillä - löysin polkuhintaisen violetin nahkatakin. Sääli silpoa tyylikäs takki, mutta mitäpä ihminen ei tekisi taiteen vuoksi.
En ole vielä toteuttanut projektiani, mutta aion tehdä sen huomenna heti herättyäni. Uskon löytäväni taideluokasta tarvittavat välineet: tehokasta liimaa ja sakset. Vielä on mysteeri, miten saan pysyvää tekstiä nahkaan. Permanenttitussilla suhertaminen on vähän tylsä ja hölmöltä näyttävä vaihtoehto. Jos jollakulla on ideoita, feel free to tell me.
Lopuksi on vielä pakko todeta, että skotlantilainen Williams bros -panimo valmistaa mitä parhaimpia oluita! Voin lämpimästi suositella Alkoon juuri rantautunutta Midnight sunia. Eipä uskoisi skoteista, että osaavat tehdä muutakin kuin viskiä.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Hyvinvointi virtaa opistolle?
Opistomme on loikonut viime perjantaista asti hyvinvoinnin hellässä syleilyssä. Ainakin minä tunnen oloni nyt paljon paremmaksi kuin aiemmin. Tuona päivänä nimittäin astui voimaan upea lakimuutos, joka ajaa tupakoitsijat, ollakseni suorasanainen, hevonperseeseen opistoalueelta. Laki kieltää tupakan sekä kaiken maailman vesipiippujen tupruttelun erilaisten julkisten rakennusten, esimerkiksi koulujen kampusten, alueilla.
Kuten jo aiemmin valitin, suurin osa opistokavereistani polttaa - jos siis tahdoin hengata heidän kanssaan, jouduin istumaan jatkuvassa tupakansavussa. Eihän siinä mitään, kyllä siihen savuun tottuu, kun aikansa istuu sen keskellä - siitä jopa oppii pitämään. Typerämpikin kuitenkin tajuaa, ettei passiivinen tupakointi ole järin terveellistä. Se on täysin verrattavissa siihen, että polttaisi itse. Sillä voi olla myös hyvin arvaamattomia vaikutuksia: havahduin eräs ilta siihen, että minun teki hirveästi mieli tupakkaa. Riippuvuus voi siis syntyä, vaikkei itse polttaisi ainuttakaan röökiä.
Toisen ilo on toisen murhe. Opistolla lain voimaan astuminen aiheutti arvatenkin lievää närkästymistä. Joku harvinaisen rebel opistolainen muun muassa roudasi tupakkapaikan töhikset jemmaan ympäri kampusta vastalauseena rajoitteita vastaan. Luulisi, että tällainen laki tulisi monelle kuin taivaan lahjana - vihdoinkin hyvä tilaisuus lopettaa tupakointi. Tupakoitsijan mieli ei kuitenkaan toimi kuin normaalin ihmisen - seurauksena oli vain nurinaa. No ei kuva oikeasti ole näin mustavalkoinen, luulen jonkun tarttuneenkin tilaisuuteen lopettaa. En vain tunne ketään.
Luulen, ettei suurin osa tupakoivista ihmisistä jaksa kävellä kampuksen ulkopuolelle polttamaan - varsinkaan ilta-aikaan, jolloin valvonta on vähäistä. Henkilökuntaa kehotettiin ottamaan kaikkien lakia rikkovien ihmisten tiedot ylös kurinpidollisia toimenpiteitä varten. Kohtaan tässä kuitenkin moraalisen ongelman: olenko valmis vasikoimaan toverini täyttääkseni "virkani" minulle asettamat velvollisuudet? Tätä pitää pohtia. Ainakin siinä vaiheessa, kun joku polttaa minun ikkunani alla annan varmasti ilmi koko sakin. Jos luette tätä opistolaiset, ottakaa viestistä vaari: I'm watching you.
- Sivari-Atte
Kuten jo aiemmin valitin, suurin osa opistokavereistani polttaa - jos siis tahdoin hengata heidän kanssaan, jouduin istumaan jatkuvassa tupakansavussa. Eihän siinä mitään, kyllä siihen savuun tottuu, kun aikansa istuu sen keskellä - siitä jopa oppii pitämään. Typerämpikin kuitenkin tajuaa, ettei passiivinen tupakointi ole järin terveellistä. Se on täysin verrattavissa siihen, että polttaisi itse. Sillä voi olla myös hyvin arvaamattomia vaikutuksia: havahduin eräs ilta siihen, että minun teki hirveästi mieli tupakkaa. Riippuvuus voi siis syntyä, vaikkei itse polttaisi ainuttakaan röökiä.
Toisen ilo on toisen murhe. Opistolla lain voimaan astuminen aiheutti arvatenkin lievää närkästymistä. Joku harvinaisen rebel opistolainen muun muassa roudasi tupakkapaikan töhikset jemmaan ympäri kampusta vastalauseena rajoitteita vastaan. Luulisi, että tällainen laki tulisi monelle kuin taivaan lahjana - vihdoinkin hyvä tilaisuus lopettaa tupakointi. Tupakoitsijan mieli ei kuitenkaan toimi kuin normaalin ihmisen - seurauksena oli vain nurinaa. No ei kuva oikeasti ole näin mustavalkoinen, luulen jonkun tarttuneenkin tilaisuuteen lopettaa. En vain tunne ketään.
Luulen, ettei suurin osa tupakoivista ihmisistä jaksa kävellä kampuksen ulkopuolelle polttamaan - varsinkaan ilta-aikaan, jolloin valvonta on vähäistä. Henkilökuntaa kehotettiin ottamaan kaikkien lakia rikkovien ihmisten tiedot ylös kurinpidollisia toimenpiteitä varten. Kohtaan tässä kuitenkin moraalisen ongelman: olenko valmis vasikoimaan toverini täyttääkseni "virkani" minulle asettamat velvollisuudet? Tätä pitää pohtia. Ainakin siinä vaiheessa, kun joku polttaa minun ikkunani alla annan varmasti ilmi koko sakin. Jos luette tätä opistolaiset, ottakaa viestistä vaari: I'm watching you.
- Sivari-Atte
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)