The Origin of Species

Olen toiminut viime päivinä hyvin epä-sivarimaisella tavalla. Ensinnäkin ajelin vähintään 2/3 parrastani ja toiseksi kävin äsken parturissa uhraamassa hiuksistani huomattavat kolme senttiä. Tuntuu lähes kuin osa sielustani olisi parturin sivaltaessa varissut hiusteni mukana lattialle. Noh, elämä jatkuu ja hiusta riittää. Mitäpä sitä ei tekisi siistimmän ulkoasun vuoksi. Jokaisella on toki pinnallinen puolensa. Onhan sekin loppujen lopuksi erittäin turhamaista, että värjää hiuksensa. Mitä vikaa on ruskeassa? No tietty se, ettei se ole musta.

Miksikö hiusten lyhentäminen on epä-sivarimaista? Tokihan jokaisella sivarilla pitää olla pitkä hippiletti. Ainakin mikäli on uskominen yleisiä stereotypioita sivareista. Parta tulee heti pitkän tukan jälkeen leimaavana tuntomerkkinä. Tällä stereotypialla lienee kyllä vinha perä, sillä todennäköisesti puolustusvoimissa pitkät tukat ja ajelemattomat sänget ovat perin harvinaisia. On myös ohimennen sanottuna täysin kohtuutonta ja epätasa-arvoista, että naiset saavat pitää tukkansa, mutta miehet eivät. Korjatkaa, jos olen väärässä asian suhteen - en vain ole kuullut, että miehet saisivat pitää pitkää tukkaa intissä. Mitäpä siellä saisikaan tehdä - samaan muottiin siellä jokainen väännetään. Olen tarkoituksella hieman provosoiva saadakseni aikaan kommentointia.

On muuten kallista lystiä hiusten leikkaaminen. Asiakas saa pulittaa peräti 27€ hommaan, johon kuluu reilu kymmenen minuuttia työaikaa. Luulisi kampaamobisneksen kannattava noilla tuntiliksoilla - todellisuus lienee kuitenkin toinen. Tässäkin kaupunkipahasessa sijaitsee varmasti sata parturi-kampaamoa. Huh, huh. Kilpailu on siis kovaa.

Joku lukijoista saattaa ihmetellä, miksi tämän postauksen nimi on sellainen kuin se on. Syitä voi toki kehittää monia, sillä ihmisen mielikuvitus on rajaton. Alkuperäinen syy on, että aion tässä kirjoituksessa käsitellä hieman syvemmin sivariutta ja sen takana olevaa filosofiaa - sen lajin alkuperää, joka tunnetaan sivarina. Keksin tässä lennosta toisen hyvän syyn: nyt jonkun googlatessa hakusanoilla "the origin of species" ja selatessa tarpeeksi kauan voi hänelle tulla vastaan minun blogini. Aina on kiva saada lisää lukijoita.

Kaikella sillä viisaudella ja ymmärryksellä, jota minulle on tässä maailmassa suotu voin täysin vilpittömästi ja vailla itsekkäitä päämääriä todeta seuraavan väittämän: sivarius on paljon enemmän kuin pelko tukan leikkaamisesta. Väitän, että harvassa ovat ne sivarit, jotka kieltäytyvät asepalveluksesta tärkeimpänä syynä hiusten säilyttäminen täysikasvuisina. Tuskin heitä on ollenkaan. Joka toisin väittää puhuu luikuria ja on tuskin vakavasti otettava ihminen. Perimmäiset syyt kieltäytyä aseista kumpuavat paljon syvemmältä - käsityksestä siitä, minkä arvoinen ihmisen henki lopulta on, ja kuka on lähimmäiseni.

Hiuksia ei kuitenkaan pidä väheksyä muiden perusteiden joukossa. Vertaan asiaa mielelläni jonkin hankalasti kasvavan istutuksen hoitoon. Käsittääkseni tällainen on esimerkiksi bonsaipuu - se kasvaa hitaasti ja kivuliaasti. Kuvittele istuttavasi tällainen kasvi esimerkiksi sievälle kukkapöydälle olohuoneeseesi. Hellästi ja hoivaten pidät siitä huolta kastelemalla sitä juuri sopivasti ja antamalla sille parhaita hoitoaineita. Kun rakas bonsaisi alkaa lopulta kukoistaa kauniina ja rehevänä, sinua käsketään leikkaamaan se maan tasalle. Miksikö - koska niin vain on ollut tapana tehdä vuosisatojen ajan. Saattaisi tehdä kipeää, eikö. Hiukset eivät eroa tässä asiassa tippaakaan bonsaipuusta. Ne kasvavat jopa tuskallisen kauan ja vaativat tarkkaa hoitoa ennen kuin alkavat näyttää komeilta ja hyvinvoivilta. Sitten Suomen valtio käskee leikkaamaan ne isänmaallisuuden ja miehisyyden nimissä. Mitä naurettavaa pelleilyä.

Kenenkään ei siis tulisi väheksyä hiuksia syynä kieltäytyä intistä, sillä ne ovat paljon enemmän kuin kasa karvaa - ne ovat symboli. Ne kuvastavat kapinaa tämän ajan miehisyyden myyttejä kohtaan, kapinaa alistusta ja tappamista kohtaan. Kenenkään ei käy kiistäminen, että tässä maailmassa juuri lyhyttukkaiset tappavat toisiaan rintamilla. Pitkä tukka kuvastaa irtautumista siitä, että ainut tai paras keino tehdä politiikkaa olisi tehdä se asein. 1800-luvulla elänyt filosofi Henry Thoreau läväytti terävästi sanallista miekkaansa sanoessaan, että niin kauan kuin ihmisiä ei syödä heitä ei tarvitse myöskään tappaa. Minun käsitysmaailmassani ihmisiä ei koskaan tulla syömään - eikä yhtäkään ole siis tarpeellista tappaa.

Johtaako tämä käsitys välttämättä ns. täydelliseen pasifismiin, jolloin sivari on valmis uhraamaan vaikka isoäitinsä murhaajan kynsiin nostamatta sormeakaan vastaan? Ei todellakaan, ei minun maailmassani. Se että rakastaa rauhaa ja väkivallattomuutta ei tarkoita, etteikö rakastaisi lähimmäisiään.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Mutta säilyttääkseni tekstini mahdollisimman luettavassa muodossa, jätän asian käsittelyn tältä erää.